torstai 4. joulukuuta 2008

Aikaa viimeisestä...

No huh huh... Ihan hävettää kun on taas pitkä aika edellisestä. Kaikkea on taas kerennyt tapahtua.
Aloitellaan aika järjestyksessä...
Joo, elikkä marraskuun alussa käytiin Vantaalla schape-erkkarissa. Huli sai ERIn mutta ei sijoitusta ja Oikku sai myös ERIn ja kilpailuluokan kakkonen. PU kehässä ei sijoitusta. Samalla käytiin jalostustarkastuksessa Oikun kanssa. Kohtalaisen hyvän arvion sai mutta uudemman kerran mennään sitten muutaman vuoden päästä. Jonkun verran tuli sanomista "löysistä" paikoista.

Pari viikkoa erkkarin jälkeen lähdettiin Marin ja Anskun kanssa Hollantiin schapendoesien club show:n. Mukaan lähti viisi koiraa, Oikku, Riesu, Vítti, Likka ja vanha mummo Ellu. Menestystä ei juuri tullut, Riesu oli ainut joka sai ERIn. Oikku sai EHn, tuomari halusi enemmän jalkoja ja rintaa. Paljon näki taas koiria laidasta laitaan. Kerettiin jopa käydä vähän shoppailemassa ja katselemassa maisemia. Yllätyin mitenkä mukavia ihmisiä ovat hollantilaiset : ) Mukava reissu ja olisi siellä viipynyt vähän pidempääkin ja sää olisi saanut olla parempi.

Ai niin, tärkein meinasi unohtua. Käytiin Oikku mittuuttamassa nyt sitten virallisesti agilitykisoja varten. Meidän kisakirjassa on nyt kolmen tuomarin allekirjoitus siitä että on nyt virallisesti MEDIKOIRA. Yksi tavoite saavutettu, nyt kun saisi vain koiran kisakuntoon niin pystyisi starttaamaan.

Nyt on otettu Oikulle tehokuuri kontaktien opetukseen. Jos ne osaset nyt rupeaisivat pikku hiljaa lonksahtelemaan paikalleen. Janitalta on taas varattu kaksi tuntia koulutusta jotta saataisiin nyt tää meikäläisen ohjaus kuosiinsa. Ja varsinkin se radan luku....Keppejä pitäisi nyt ruveta ottamaan 12 kipaleella kun nyt on haettu kuudella sitä vauhtia taas uudemman kerran. Keinu on vielä kesken mutta siinä ei "pitäisi" pitkään mennä koska sitä on jo aloitettu, nyt on vaan "loppuasennon" hiominen. Tämä viikko onkin mennyt reenatessa, kolme kertaa ollaan keretty hallille tekemään pikkujuttuja.

Mutta eipä tänne sen ihmeellisempää...

Ei kommentteja: