maanantai 19. syyskuuta 2011

Uusi osoite

Meidän uusi osoite on www.hulioikkuvalkky-ninni.blogspot.com
Säätelin vähän niin onnistuin mokaamaan meidän vanhan osoitteen.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tokoa ja agia takana

Kesäkuun puolessa välissä käytiin Pieksämäellä tokokisoissa. Ja ei taas mennyt ihan putkee.

P-makuu: 10 Tuomari mainitsi että liian myöhään annan käskyn.

Seuraaminen: 7½ Ihan järkyttävää. Ei taas yhtään tuntunut hyvältä. Aloituksiin pitää saada joku systeemi kehitettyä että lähtee mukaan hyvin ja intensiivisesti.

Maahan meno: 9 Ihan ok. Nopeammin saisi tippua.

Luoksetulo: 5 Läpi tuli että heilahti =)

Seisominen: 0 Hiippaili perään aika paljon. Ei ollut yhtään terävä pysähtyminen. Minne lie kadonnut.

Nouto: 0 Pysyi sivulla ja lähti vasta käskyn saatuaan mutta juoksi ohi kapulan ja kehästä pihalle. Mutta posiitivistä, ei varastanut =)

Kaukot: 5 Liikkui eteenpäin ja tokaan istumiseen tarvitsi kaksi käskyä.

Estehyppy: 9 Ok. Pikkuisen vino p-asento.

Kokonaisvaikutelma: 8½

Yhteensä 119½ pistettä ja AVO 3

Mutta eikun reeniä alle ja taas paremmalla osaamisella kohti uusia kisoja.

Heinäkuun ekana viikonloppuna oltiin Kokkolassa KLAGissa kisaamassa 5 starttia. Tuolta tuloksina 4 hyllyä ja yksi 5 tulos. En muista enää miten kaikki radat meni mutta osasta on jotain jäänyt muistiin. Yhdellä radalla jäin liikaa taakse kepeillä josta en enää onnistunut pelastamaan tilannetta. Kepeillä kävi mielessä että hyllyhän tästä tulee kun en kerkiä oikeeseen kohtaan ja niin sieltä tulikin. Kyllä tää pääkoppa on tosi ihana. No tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Yhdellä radalla hyllytin meidät kolmannella viimeisellä esteellä. Blondi kun ei älyä ottaa sitä pientä askelta taaksepäin ja vetää sitä koiraa. Pitää jäädä paikalleen kökkimään ja ihmettelemään. No se rata tehtiin siihen asti nollana.

Hypäriltä tuli se ainut vitos tulos ja sekin riman pudotuksesta. En tiiä minkä takia rima tippui. Saatoin ehkä vedättää liikaa...
Oikku oli hieman hitaanlainen. Kerkesin paljon tekemään radalla asioita mitä mietin rataan tutustumisessa että ehdinkö. Vaikka tulosrintama ei näytä ruusuiselta niin hyvin pidettiin schapejen mainetta yllä ja Puupartalaiset tuli kyllä esille. Kuuluttaja kyselikin että mistä tällaisia koiria tulee. Ja veikkaili että taitaa tulla uusi "muotirotu" agilityyn =) Ensi vuonna uudestaan. Nyt on mökkikin varattu ja majoitus on taas hiukan helpompaa. Jospa myö saataisiin aikaiseksi jopa niitä nolliakin =)

Paimentelemassa ollaan käyty milloin ollaan päästy. Helteet ovat vähän sotkeneet nyt sitä hommaa. Harmillista vain kun kisatkin kolkuttelevat jo kohta ovilla. Ja paljon pitäisi vielä tehdä töitä sen eteen.

Hulin pentusia on syntynyt. Sohvi synnytti 7 kipaletta ja Yaya yhden ainokaisen. Mielenkiinnolla saa taas seurata pentusten kehittymistä ja kasvamista. Ja kauhea pentukuume iskee tuollaisista. Mutta jos sen pennun saisi jossakin vaiheessa. Olisi taas uusi koira mikä pilata =)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesä on tullut

Mistä tietää että kesä on tullut? No tietysti siitä, että paimennukset ovat alkaneet =)
Toukokuussa alkoi paimennukset ja kyllä tuo eläin muistaa mitä ovat lampaat. Tämän kesän tavoitteena on saada poispäin ajo kuntoon mikä on todella vaikeaa meikäläiselle. Kun ei osaa lukea sitä laumaa niin ei osaa. Pätkittäin saadaan hyvää ajoa mutta sitten mie sotken sen... Meidän suunta käskyt meni uusiksi. Vasen on vasen mut oikea puoli pitää muuttaa koska on niin lähellä Oikku nimeä. Meillä on sitten ruottalaisten oikea-sana käytössä ja voi maailma miten se on vaikea muistaa.
Oltiin schapejen paimennusleirillä myös mukana toissa viikonloppuna. Oikun kanssa metässä ollessa huomasin, että niitä mehtäreenejä kaivataan myös. Koiralla oli tavallaan kadonnut lauman hahmottamissilmä ja ootteli vaan, että milloin tulee käskyä mitä tehdä. Ei oikein oma-aloitteisesti lähtenyt työskentelemään. Iltapäivää kohden rupesi sitten jo pikkuisen löytymään sitä asennetta mitä kaipasin. Hitaasti hyvää tulee.

Agilityn saralla on ollut pientä taukoa. Kuopion kisat jäi väliin kun Oikku satutti oikean lavan viikko ennen kisoja. Meidän pihalla ylä- ja alapihan erottaa kivimuuri. Reenattiin keppejä, jotka sijaitsevat siis alapihalla, ja mie olin palkan kanssa yläpihalla. Koira lähti tulemaan keppien jälkeen palkalle ylös ja nähtävästi tuli pieni laskuvirhe ja pamautti täydellä vauhdilla oikea lapa edellä kivimuuriin. Olin aivan varma että, nyt on etupää entinen, koira huusi kuin hyeena ja oikea jalka heilui hervottomasti ilmassa. Mutta onneksi ei sattunut vakavaa, etupää oli turvoksissa rinnan ja kainalon alta ja jonkun verran on nähtävästi keventänyt koska, alaselkä oli myös jumissa. Keventämistä en huomannut mutta fyssari sanoi, että sen huomaa vasta kunnolla kun katsoo videolta hidastettuna. Mutta koirassa ei näkynyt mitenkään että sillä olisi joku paikka kipeänä. Mikä on vähän harmillista.

Huli viettää mukavia eläkepäiviä ja nauttii elämästä. Hulin morsmaikut ovat tiineenä ja jos kaikki menee hyvin kummallakin, niin tulee kesäpentusia. Hulin kanssa tehdään vain mielen virkistykseksi kaikkea kivaa. Kaukoissa Huli on kyllä aika proo. Hulille en oo sen kummemmin kaukoja opettanut niin sillä on kyllä hyvät asennonvaihdot ja kaikki vaihdot tarjoaa taaksepäin. Toisin kuin Oikku.

Tokokisoihin Oikun kanssa ei olla keretty osallistumaan. Ja ei kyllä yhtään mieli tee osallistuakkaan ennenkuin ne kaukot ovat kondiksessa. Sekä luoksetulon stoppi. Kaukoissa se eteenpäin loikkkimminen on ihan järkyttävää. Jos ne ajan kanssa korjaantuisivat =) Ja stopissa sillä ei ole vielä ajatustakaan pysähtymisestä. Mut jos myö jossakin vaiheessa käytäisiin se AVO.

Palaillaan!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pääsiäisen kisat

Olipahan taas agikisat... Pohjalla ollaan mutta kait se aurinkokin jossakin vaiheessa risukasaankin paistaa.
Perjantaina aloitettiin urakka. Kaikilta neljältä radalta hylly. Eka rata oli huono, sekä ohjauksellisesti ja kyllä saa koirakin katsoa peiliin, varsinkin kontaktien osalta. Puomilla ei mitään ongelmaa mutta A loiskautettiin aika hyvin. Eka radalla pöytä oli meidän kompastus kivi. Se on mahdotonta pysyä se yksi 5 sekunttia paikallaan, saati se jarruttaminen ennen pöytää. Sen jälkeen pakka sekosi meikältä ja mentiin todella heikoilla jäillä. Niin, ja Oikku karkasi lähdöstä mitä se EI ole pitkään aikaan tehnyt.
Toinen rata oli paljon parempi. Lähdin liikenteeseen Anskun tsemppauksesta ns. "natsiasenteella" eli rataa tehdään yhdessä ja sillä sipuli. Saatiin tehtyä rata yhdessä ja antoi taas toivoa seuraavalle päivälle. En enää muista missä hyllytettiin.

Lauantaina kisat alkoi meidän osalta vasta illalla. Yritin saada omaa pääkoppaa siihen kisafiilikseen mutta aika huonolla menestyksellä. Teemana taas yhden kerran se yhteinen rata ja koiran vienti radalle. Meillä kun on pikkuisen ongelmana tuo kiihtyminen. Koira on radan reunalla ihan rauhallinen, ei hauku eikä sillä tavalla kerää kierroksia mitä siellä joskus näkee. Pystyy tekemään tosi hienoa tottista ihan radan vieressä mutta... Radalla ne kierrokset vaan näkyy. Josta sitten osittain johtuu nämä meidän ohjausongelmat.
Nyt oli ihan oikeasti aika vaikeat ykkösen radat. Koira joka vähänkin irtoaa ja hakee oma-aloitteisesti esteitä niin oli kyllä tuhoon tuomittu näillä radoilla. Tosi pahoja kulmia ja pieniä hyppyvälejä. Jos lähdit linjaamaan niin sitten olit myöhässä jatkon suhteen. Ei ollut yhtään meidän ratoja.
Mutta näillä radoilla lopetettiin heti kesken kun koira rupesi omiaan tekemään. Koira maahan ja seuraamisella pois radalta. Oli vähän Oikku ihmeessään että mitä kummaa ; ) Jos tällä konstilla saataisiin jonkin näköistä tolkkua siihen että kaikki hauska loppuu kesken jos tekee yksinään rataa.
No Kuopioon suunnistetaan seuraavan kerran ja katsotaan mitä sieltä on tuleman.

Tokoa ollaan reenattu. Väliin ollaan otettu ylempien luokkien liikkeitä jotta reenaaminen olisi vähän monipuolisempaa eikä vaan tylsää AVOn reenausta. Metalli pysyy aika hyvin nyt suussa ilman lonksuttelua mutta saisi olla vielä pitävämpi ote.
Kaukot ovat ihan kauheita. Loikkii eteenpäin kuin aropupu. Nyt kokeillaan eri variaatioita miten saisi pysymään vaihdot paikallaan. Toivottavasti jollakin konstilla saisi pysymään.

Niin, ja kävihän Hulin luona morsmaikku, Sohvi <3 Nyt odotellaan tuleeko tulosta. Jännitystä ilmassa =)

torstai 21. huhtikuuta 2011

Muutama kuva Turun viikonlopulta


































Kiitos Sannalle ihanista kuvista=)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Turussa taas käyty

Mistähän sitä aloittaisi... Maaliskuun lopussa oli agikisat Kuopiossa. Tuloksina 2 hyllyä ja joku yliaikainen tulos. Radat oli ihan ok mutta jotenkin ei vaan taas lähtenyt.

Ennen ekaa rataa koira oli muissa maailmoissa, en tiiä miksi... Jäi kontakteille jumimaan mitä ei ole ikinä tehnyt. Puomin alastulolla nuuhki maata ja näytti siltä että etsii makupaloja. Kisakentältä kyllä löytyi makupaloja mutta koiran ei kuulu jäädä niitä sieltä etsimään ja syömään.

Toinen rata oli vanhaa Oikkua. Vauhtia taas oli liikaakin ja puomilta tuli ilman lupaa läpi joten, palautin koiran takaisin ja siitä hylly. Ohjaus oli taas sieltä sun täältä.

Hyppyradalta saatiin yliaikainen tulos. Kaarrokset oli kyllä sitä luokkaa että huhhuh... Joka kohdassa olin liian myöhässä joten en saanut hyviä hyppykulmia koiralle jonka takia loiskautti hypyt liian pitkiksi.

Nyt pääsiäisenä startataan taas ja katsotaan saadaanko tulosta aikaiseksi.

Huhtikuun alussa oltiin Turussa Janitan koulutuksessa. Joka oli taas yhden kerran tosi antoisa. Nyt oli mukava mennä rataa kun koira "osaa" kaikki esteet joten pystyi hyvin kokeilemaan eri ohjausvariaatioita.

Ensimmäistä kertaa päästiin yli kymmenen estettä kun joka kerta ollaan päästy vain about 3 ja siihen sitten jumimaan. Nyt jotenkin avautui ja iskostui selkärankaan että koira käännetään ennen hyppyä. Joo, tiedetään että on ollut puhetta aiemminkin asiasta mutta nyt sen hokasin ihan kunnolla. Blondilla näköjään vie nämä oppimiset vähän pidempään. No diagnosoitiinhan miulle NUDE eli nuoruusiän dementtia =) Ja miten pienillä kaarroksilla Oikku meni kun olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kyllä se on kumma juttu ; ) Nyt sitten tulevana viikonloppuna yritetään soveltaa Janitan oppeja taas yhden kerran sinne radalle.

Niin, ja ennen viikonlopun koulutusta, oltiin perjantaina tokoilemassa schapeporukan kanssa. Myö tehtiin "kisat" jotka meni ihan kohtalaisen hyvin =) Mutta hauskaa oli tokoilla.

Kiitos vielä Anskulle ja Markolle majoituksesta!

Viime viikon sunnuntaina käytiin korkkaamassa ekat AVOn kisat.

P-makuu: 10. Pientä levottomuutta. Omasta mielestäni saisi olla hieman levollisemman oloinen.

Seuraaminen: 8½. Kaikki pa:t otti. Välillä hajosi mutta ei pahasti, koko ajan kuitenkin piti kontaktia vaikka seurasi liian kaukana.

Liikkestä m-meno: 8. Hyvin meni maahan ja pysyi mutta toisella käskyllä vasta nousi istumaan.

Luoksetulo: 5. Läpi tuli ja lujaa =)

Liikkestä seisominen: 8. Hyvin pysähtyi mutta toisella käskyllä nousi istumaan.

Nouto: 0. Varasti kapulalle ennen kaskyä. Tuomarikin sanoi, että kymppi olisi tullut noudosta. Laukalla lähti, hyvin nappasi kapulan, ei leikkinyt ja laukalla suoraan perusasentoon. Kapulan naljausta ei ollut yhtään. Ja luovutukseen olin tosi tyytyväinen, ihan huippu luovutus!

Kaukot: 0. Hyvin nousi mutta toisen istu-käskyn jäi seisomaan. Mutta loikki eteenpäin sen 2,5 metriä ainakin. Kaukot menee kokonaan uusiksi.

Hyppy: 6½. Omasta mielestä käskyn saatuaan pientä viivettä liikkeelle lähdössä. Sitten hyppäsi tosi lähelle estettä joten otti osumaa esteeseen. Takaisin tullessa perusasento todella vino, koira melkein selän takana :O

Kokonaisvaikutelma:9. Tuomari sanoi, että tässä näkyy millaista tokon pitäisi olla, iloista ja hauskaa =) Tuumasi vielä että hyvä kun ohjaajakin jaksoi koko kokeen ajan nauraa.

Yhteensä pojoja tuli 116 ja 3-tulos.

Kokeesta jäi tosi hyvä mieli. Koira toimi koko ajan ja vire ei laskenut vaikka yhdessä vaiheessa tuntui että rupeaa ryytymään. Nyt hiotaan nuo pienet asiat kuntoon ja toukokuulle on jo katsottu seuraava AVOn kisa. Kyllä vaan tuon koiran kanssa on mukava tehdä hommia, joka kerta se on yhtä innokas ja jaksaa tehdä =)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Uusi vuosi korkattu

On taas tämäkin jäänyt. Mitäs ihminen voi laiskuudelleen.

Helmikuun alussa päästiin eroon etukessistä joten reenit on yritetty nyt palauttamaan meidän ohjelmaan. Kisailemassakin on keretty käymään.

Tosiaan helmikuun lopulla korkattiin ekat kisat, piiiiiitkän tauon jälkeen. Mietin, että on hölmöä koiraa ilmoittaa kisoihin kun ei olla reenattu. Lauantaina oli kisat niin perjantaina kävin näyttämässä koiralle mitkä on kepit ja mitenkä siellä kontakti esteillä ollaankaan.

No, kisat meni odotetusti, 2x hylly, mutta eka rata oli todella hyvä. Oikku kuunteli ohjausta tosi hyvin. MUTTA se yksi pieni virhe ja hylly napsahti. Kulmassa oli hyppy ja sen jälkeen pussi, niin säästinpä sitten askeleita enkä ohjannut kunnolla hypylle vaan oletin että ottaahan koira sen hypyn. Mutta eipä ottanutkaan vaan kääntyi pussille niinkuin olin ohjaamassa. Eli tästä opin että ohjaan loppuun asti enkä oleta mitään mutta tämänkin pitäisi olla jo itsestään selvyys. Positiivista tuossa oli se että koira oli tosiaan kuulolla ja teki aivan oikein. Loppurata oli tosi hyvä. Malttoi ottaa kontaktit ja keppien pujottelu sekä hakeminen ihan superia. Muistin jopa hiljentää koiraa ennen keppejä =)

Toisella radalla kolmantena esteenä oli kepit ja tultiin pahasta kulmasta joten siinä paukaisi toiseen väliin. Ja sitten tuli se murheen kryyni radan puolessa välissä, keinu. Eka radalla otti tosi hyvin keinu, vauhdilla päähän ja lähti vasta luvan saatuaan. Mutta tällä radalla tehtiin ihan älytön lentokeinu. Oikulle keinu tuntui toimivan jonain lentoon lähdön alustana. Varmaan jos olisi ollut siivet niin ihan oikeasti olisi lentoon lähtenyt. No otettiin keinu uudestaan mutta sekin oli todella huono korjaus. Ei vieläkään suorittanut keinua sillä tavalla kuin olisin halunnut.

Kisoista jäi hyvä maku joten hyvillä mielin lähdin Lappeenrantaan kisaamaan.

Viikon aikana laitettiin keinu "kondikseen". Reenin lomassa puhuin isännälle et hyvä kun koira tulee vauhdilla loppuun mutta pitäisi sen älytä vähän edes hidastaa jossakin vaiheessa. No puupää mikä puupää.

Lappeenrannassa oli kolme starttia, kaksi agia ja yksi hyppy.
Eka rata tuntui tosi hyvältä tutustumisessa, ei liian helppo eikä liian vaikea. Mukavan sujuva.

Ekalta radalta tuli 5. Ja yllätys, yllätys taas saa katsoa peiliin. Tutustumisessa mietin, että kun oli putki, hyppy ja kepit niin hiljennän koiraa jo ennen hyppyä että ei aloita keppejä väärin vauhdin takia. Mutta blondi ei osaa sitä sitten tehdä siellä kisaradalla. Jotenkin se vain unohtui radalla... Muuten rata oli menemisen ja ohjauksen puolesta hyvä. Tosi hieno keinu tehtiin radalla, just sillä tavalla niinkuin halusinkin =)

Toisella radalla tutustumisessa tiesin missä tulee olemaan meidän ongelma. A:lta tultiin renkaalle ja siitä käännös 180 vasempaan hypylle. Renkaan sekä hypyn takana oli kaksi putkea vierekkäin just suuaukot ammollaan jotka koira näkee A:lta. Ongelmaksi sen teki irtoava koira joka ei "välttämättä" lue liian myöhäisiä ohjauksia. Tämä kohta selvittiin viime hetken pelastuksilla ja kauhean isoilla kaarroksilla. Vitonen tuli sitten radan puoli välissä hypyn kiertämisestä kun ajauduin liian etäälle hypyltä ja enkä ohjannut tarpeeksi piukasti.

Hyppyrata oli sitten täysi katastrofi. En ymmärrä mistä tuo koira kerää noita kierroksia. Lähdössä näytti että on hieman fleetu ja aattelin et nyt se rupeaa ryytymään ja saataisiin tehtyä hyvä rata. Mutta väärässä olin. Kahden ekan hypyn jälkeen pakka levisi totaalisesti käsiin. Pieni ohjaus kämmi ja koira lähti hakemaan putkea jonka jälkeen homma meni ihan käsille. Kaasu löytyi mutta kun jarruakin tarvittaisiin. Joten siltä radalta hylly. En muista ees missä kohtaa hylly tuli kun oli tosi häsellystä koko rata.

No viikon päästä taas uudestaan ja katotaan mitä tulee tuliaisina Kuopion radoilta. Jospa se jossakin vaiheessa natsaisi =)